torstai 30. heinäkuuta 2009

Vaatimaton sadonkorjuu


Puutarhani tuottama sato on kyllä ollut melkoisen vaatimaton, täytyy myöntää. :) Mansikat menivät liki kaikki parempiin suihin (oravalle), joten minun korjattavakseni on jäänyt lähinnä ruusun terälehtiä, yrttejä, mustikoita (pensasmustikkalajikkeet 'North Blue' ja 'North Country') ja muutama kirsikka (lajike 'Fanal').


Jännää, että kukkiessaan hyvin heikkotuoksuisten ruusujen terälehdet tuoksuvat kuivuessaan kuitenkin melko voimakkaasti - ihan kiva juttu. Niitä kerään lasiastioihin tuomaan tunnelmaa, en mihinkään sen kummempaan hyötykäyttöön.

Mustikat olivat erinomaisen maukkaita (etenkin 'North Blue'), mutta kirsikat kirpakoita. Sopisivat varmasti paremmin esim. kirsikkapiiraaseen kuin tuoreeltaan naposteltaviksi. Ehkäpä ensi vuonna saan jo sen verran satoa, että pääsen leipomaan...

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Ruusukavalkadi







Sekalaisia kuvia kesän varrelta. Ylin ruusu on 'Queen Elizabeth', keskimmäinen tiukasti kerrottu vaaleanpunainen on 'Mariatheresia', alin on köynnöruusu 'New Dawn'. Kaksi muuta kuvaa on nimeltä tuntemattomasta vaalean sinertävänharmaasta ruususta.

Tuliaisiksi ruusun tuoksua

Sain ystävältä ehkä ihanimman tuliaisen mitä olen koskaan saanut. Hän oli matkalla käynyt ruusutarhassa, kuvannut siellä kaikkein kauneimmat ruusut ja merkannut ylös mitkä niistä tuoksuivat ihanimmilta.

Mun puutarhasta puuttuu nimenomaan tuoksuvia ruusuja, kauniisti kukkivia siellä jo onkin muutamia.

Kirjoitan tähän tuon tuliaisiksi saamani listan muidenkin iloksi:
(* = tuoksuu heikosti, ****** = tuoksuu voimakkaasti)

Royal Copenhagen, kellertävänvalkoinen *****
Charles Austin, vaaleankellertävä-vaaleanpunainen ****
Romanze, vaaleanpunainen ****
Alcapella, punainen ****
Westerland, oranssi ***
Rosendal, hennon vaaleanpunainen ***
Viborg, vaaleankeltainen ***
Celina, vaaleankellertävä **
Graham Thomas, kellertävänvalkoinen **
Trelleborg, kellertävänvalkoinen **
La Sevillana, punainen *
Heidetraum, punainen *
Dronning Ingrid, oranssinkeltainen *
Riberhus, punainen *

(Huom! Mulla ei ole tietoa miten hyvin näitä ruusuja on saatavilla Suomesta, enkä tiedä lajikkeiden talvenkestävyydestäkään. Ruusutarha sijaitsi Oslossa.)

Yllä mainituista ruusuista mua kiinnostaa etenkin Charles Austin, joka on romanttisen vanhanaikaisen näköinen tiheästi kerrottu ruusu, jonka kukkien väritys vaihtelee jännittävästi vaaleasta oranssinkeltaisesta vaaleanpunaiseen. (Kuvassa sekä etualalla että taustalla olevat ruusut ovat samaa lajiketta.)



Haluaisin hankkia kirjan 'Rosor för nordiska trädgårdar, del 1', siitä voisi saada inspiraatiota oman pihan täyttämiseen ihanilla ruusuilla!

Pidän siitä, että ruusuistutuksessa on erityyppiset kukat ja kasvutavan omaavia lajikkeita sekaisin: yksinkertaisia, kerrottuja, tasaisen värisiä, vaihtelevan värisiä. Korkealle kurkottavia ja matalana lamoavia. Hieman villiintynyttä puutarhaa muistuttava ruusuryteikkö on mun mielestä kaikkein kiehtovin. :)

Mulla on jossakin ns. hyvässä tallessa myös vanhempi lista, johon olen kerännyt hyväntuoksuisiksi mainittujen ruusujen nimiä. Jahka löydän tuon lappusen, niin laitan nekin nimet tänne.

Toteutettu terassi-istutus

Suunnittelin taannoin, mitä istuttaisin terassille. Toteutin mukaillun suunnitelman jo jokin aika sitten, mutta voisinpa laittaa tännekin muutaman kuvan siitä, millaisia kukkasia terassiltani löytyy.











Haaveethan ovat useimmiten kauniimpia kuin todellisuus... Eikä tuo mun terassi-istutuskaan todellisuudessa ihan niin ryöppyävän runsaasti kasva kuin kuvittelin, mutta erityisesti noihin vaaleankeltaisiin orvokkeihin olen tyytyväinen. Ne näyttävät raikkaan pirteiltä luonnossa. Ilahduttavat. :)

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Ruusunkukkia ja ruokavieras

Vihdoinkin kauan odotetut ruusunkukat alkavat avautua! Nuppujaan availevat muun muassa Queen Elizabeth (ylin kuva), New Dawn (toisiksi ylin), Sweet Haze (3. kuva) ja suosikkini jonka nimestä mulla ei ole tietoa, mutta väri on erikoinen, hyvin vaalea sinertävänvioletti.









Vaikea väri kuvattavaksi niin sanallisesti kuin kamerallakin eli mulla ei ole tuosta ruususta vielä yhtäkään valokuvaa joka tekisi oikeutta kukan todelliselle olemukselle. Voitte vain kuvitella…

Tänään pihaani pistäyi pieni, rohkea ruokavieras, orava. Mansikat tuntuivat kelpaavan oikein hyvin, puoliraakoinakin.

Eipä siis tarvitse minun murehtia, että mihin käyttäisin kaikki marjat. Hyvä jos yhdenkään niistä saan kesän aikana omaan suuhuni! :) (En henno torjua oravaa.)